Kuvitteellinen tarina, jossa tyylillisenä pohjana ja taustanarratiivina olen käyttänyt Facebookissa julkaisemaani hiukkasfysiikan tutkimuslaitos CERNin vierailun päivitystä ja opettanut sen ChatGPT:lle tarinan generointia varten. Prosessista voi lukea erilliseltä sivulta:
Ad Astra - Kaksi kuvitteellista avaruusmatkaa CERNin matkan pohjalta
Avaruusasema ISS odottaa 408 kilometriä Maan pinnan yläpuolella Monsöörin saapumista. Silmissään säkenöivä ilo ja sydämessään sykkivä innostus, Monsöör katsoo ikkunasta, kun Sojuz-kapseli, tuo Venäjän avaruusjätti Roscosmoksen ylpeyden aihe, irtoaa astronauttien koulutuskeskuksessa Kazakstanin Baikonurista. Ennen matkaa Monsöör Manninen on saanut tiukan pikakoulutuksen astronautiksi, aivan kuin kosmonautti Valentina Tereshkova, joka oli ensimmäinen nainen avaruudessa.
Lähestyessään ISS:ää, Sojuz-kapseli on kulkenut nopeudella, joka parhaimmillaan on ylittänyt jopa 28 000 kilometriä tunnissa - lähes 30 kertaa nopeammin kuin Concorde, legendaarinen yliäänikone. Kaikki on täydellisessä harmoniassa, kun kapseli telakoituu asemaan. Koko prosessi vaikuttaa uskomattoman monimutkaiselta, mutta samalla toimisessaan se on kauniin yksinkertainen. Vain parhaat insinöörit ja tiedemiehet voivat luoda tällaisen kokonaisuuden.
ISS:ssä, tuossa yhteisellä ponnistuksella NASAn, Roscosmoksen, JAXA:n, ESA:n ja CSA:n kesken rakennetussa avaruusasemassa, Monsöör tutkii uusien materiaalien synteesiä, muuttaen yksinkertaiset alkuaineet joksikin paljon monimutkaisemmaksi. Kaikki tämä tehdään kolmessa moduulissa, kutsutaan niitä, vaikka laboratorioiksi: Columbuksessa, Kibossa ja Destinyssä. Hänen tutkimuksensa vievät ihmiskuntaa kohti tuntematonta, avaavat uusia ovia ja avaavat mahdollisuuksia, joita emme vielä edes ymmärrä.
Vuorokaudet avaruudessa Monsöör Manninen viettää kokeiden ja tutkimuksen parissa, jota hän tekee ISS:n huippuluokan tietokonejärjestelmä TReKin avustuksella. Keskellä ääretöntä tyhjyyttä supertietokone tukee hänen työtään mahdollistamalla tutkimuksen datan lähettämisen takaisin Maahan.
Mutta päivän päätteeksi, katsoessaan Maata tuosta kelluvasta tieteellisestä luostarista, Monsöör tuntee enemmän kuin koskaan, että olemme kaikki yhtä. Tuo sininen pallo, joka leijuu mustassa tyhjyydessä, on meidän kotimme, ja se on täynnä elämää ja mahdollisuuksia. Mieleen tulee lämmin piilopirtti keskellä talvista kylmää ja pimeää Lapin erämaata. Mitä tarkemmin tarkastelemme Maata, sitä enemmän me ymmärrämme, että meidän täytyy tehdä yhteistyötä sen suojelemiseksi. Ja siinä, tämän näkymän edessä, Monsöör miettii sitä paradoksia, että tieteen edistysaskeleet voivat samalla olla sekä vahingollisia että hyödyllisiä planeettamme tulevaisuudelle.
Monsöörin päivä päättyy katsoessaan avaruudesta kotiplaneettaamme, ja hänen mietteensä kulkevat vielä pitkälle yöhön. Vaikka Monsöörin päivä ISS:llä on täynnä huippuluokan tieteellistä tutkimusta, hän ymmärtää, että tärkein tehtävä on yhä edessä: Kuinka käytämme näitä tietoja parantaaksemme maapallon tulevaisuutta? Vasta saatuaan tämän pohdinnan loppuun, Monsöör valmistautuu levolle, valmiina uuteen päivään tässä ihmisen luomassa ihmeessä, kansainvälisessä avaruusasemassa, joka kiertää kotiplaneettaamme, Tellusta.
Seuraava päivä valkenee, eikä tämä aamunkoitto ole millään tavalla tavallinen. Avaruusasema ISS:n aamu koittaa joka 90. minuutti, kun se kiitää ympäri maapalloa nopeudella, joka saisi jokaisen Formula 1-kuljettajan kalpenemaan, jopa Kimi Räikkösen. Nopeus on noin 7.7 kilometriä sekunnissa. Asema, jonka paino on noin 420 000 kilogrammaa ja pituus noin 109 metriä, sisältää tutkimuslaboratorioita, asuinyksiköitä, voimalaitoksen aurinkopaneeleineen ja jopa kaksi "käsivartta", Canadarm2:n ja European Robotic Arm:n, jotka auttavat aseman ylläpidossa ja kokeiden suorittamisessa avaruudessa.
Asemalla Monsöör työskentelee ryhmän kanssa, joka koostuu viidestä muusta astronautista. Yhdessä he edustavat monipuolista tietotaitoa ja kansainvälistä yhteistyötä: Venäjältä tulee kokenut kosmonautti Anton Shkaplerov, Japanista astronautti Soichi Noguchi, tuo JAXA:n veteraani, Saksasta tulee fyysikko Matthias Maurer ESA:sta, Yhdysvalloista tulee NASAn Jessica Meir, meribiologi ja avaruuslääkäri, ja lopuksi Kanadasta tulee CSA:n David Saint-Jacques, polyglotti ja insinööri.
Anton, Soichi, Matthias, Jessica ja David eivät ole pelkästään työkavereita, vaan heistä on tullut ystäviä, tuolla kosmisen ympäristön sisällä, jossa he työskentelevät yhdessä ja jakavat kaiken, elävät aivan kuten perhe. Heidän päivänsä koostuvat paitsi työskentelystä myös yhteisestä ajanvietosta, kuten yhteisistä aterioista, katsellen Maata ja jakamassa tarinoita kotimaistaan ja kokemuksistaan.
Heidän asemansa ei ole pelkästään tekninen ihme, vaan se on myös sosiaalinen ympäristö, jossa ihmiset tulevat eri puolilta maailmaa yhteen työskentelemään yhteisen päämäärän eteen. Vaikka heidän taustansa ja koulutuksensa eroavat suuresti, he jakavat yhteisen unelman: ymmärtää paremmin maailmankaikkeutta ja ihmiskunnan paikkaa siinä.
Monsöör Mannisen matka tänne, ISS:n sydämeen, ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Kauan sitten, ennen kuin hänestä tuli avaruustutkija, hän oli tosiaan nuori poika Oulussa, Suomessa. Koko nimeltään Jussi Matias Manninen. Monsöör kutsumanimen hän sai kollegoiltaan vieraillessaan CERNissä, hiukkastutkimuskeskuksessa Genevessä.
Pohjoisen taivaan alla, missä revontulet tanssivat ja yöt ovat pitkiä, Monsöör alkoi haaveilla tähtitaivaasta ja sen takana piilevistä mysteereistä. Lapin Yliopistossa hän opiskeli fyysikoksi, ja tämän jälkeen hän työskenteli useissa tutkimuslaitoksissa ympäri maailmaa, ennen kuin hänet valittiin Euroopan avaruusjärjestön (ESA) astronauttikoulutusohjelmaan.
Miksi hän päätti lähteä avaruuteen? Monsöör oli aina kiehtonut tuntematon. Se uteliaisuus, joka sai hänet nuorena poikana ihmettelemään revontulia, ei ollut koskaan hävinnyt. Tiede oli avain sen mysteerin ymmärtämiseen, mutta oli jotain suurempaa, jotain rajatonta, joka kutsui häntä. Kutsu, joka ei ollut vain kutsu tietoon, vaan myös kutsu seikkailuun, kutsu olla osa jotain suurempaa.
Hänelle avaruus ei ollut pelkästään työ, vaan se oli elämäntapa. Se oli mahdollisuus olla osa ihmiskunnan yhteistä pyrkimystä ymmärtää universumia ja meidän paikkaamme siinä. Se oli myös henkilökohtainen haaste, tapa testata itseään ja kasvaa ihmisenä ja tutkijana.
Monsöörin matka avaruuteen ei ollut vain hänen oman unelmansa toteutuminen. Se oli myös hänen tapansa antaa takaisin yhteisölle, joka oli tukenut häntä hänen matkallaan. Hän halusi inspiroida seuraavaa sukupolvea tutkijoita ja seikkailijoita, jotka katsovat taivaalle ja kysyvät: "Mitä siellä ulkona on?" ja sitten lähtevät löytämään sen. Hän halusi osoittaa, että jokainen haave, riippumatta siitä kuinka suuri tai pieni, on saavutettavissa.